Opiskelijat
Ohjaan toimintaterapeuttiopiskelijoiden harjoitteluja satunnaisesti. Pääsääntöisesti ohjaan yhden harjoittelun vuodessa.
En pidä paikkoja julkisesti avoinna, mutta pyrin pitämään nettisivuilla, osiossa Ajankohtaista ajantasaisen tiedon harjoittelupaikoista.
Jos harkitse TaruTerapiaa harjoittelupaikaksi, huomioithan seuraavat:
- Olen itsenäinen ammatinharjoittaja, joten teen työtä yksin. Näin ollen muutokset minun tai asiakkaiden aikatauluissa vaikuttavat myös opiskelijan aikatauluihin. Muutokset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus!
- Kaikkiin asiakastilanteisiin ei ole mahdollista osallistua syistä tahi toisista.
- Opiskeluvuodella tai opintopisteillä ei ole merkitystä harjoitteluun osallistumisen osalta. Mutta edellytän kykyä itseohjautuvuuteen, uteliaisuuteen ja valmiuteen ihmetellä asioita. Arvostan, jos omaat jonkinlaista kokemusta lasten parissa työskentelystä.
- Edellytän opiskelijan vahvaa omaa vastuuta omasta oppimisesta. Tuen ja ohjaan harjoitteluun liittyvissä tehtävissä, mutta vastuu aikataulutuksista ja niissä pysymisestä on opiskelijan vastuulla. Pidäthän siis kiinni sovituista aikaikkunoista ja pidät minut ajantasalla.
- Opiskelija on oman harjoittelunsa tavoitteiden ja oman oppimisensa asiantuntija, joten ilmaise rohkeasti mitä toivot oppivasi ja kokevasi. Tehdään yhdessä sopiva oppimisen polku.
- Varustaudu avoimuudella, huumorilla, keveydellä, rentoudella sekä valmiudella nopeisiin suunnitelmamuutoksiin.